Vaa'allahan en ole käynyt aikapäiviin, mutta mittanauhaa on turha yrittää huijata. Kesäloman aikana vyötärölle on tullut lisää sentti. Sentti! Asiaa ei paranna se, että olisi koko ajan nälkä. Onneksi jääkaapissa ei juurikaan ole täytettä eikä kauppaankaan tämän vuorokauden aikana ehdi. Epäilen kuitenkin, että kasvusuunnassa ollaan edelleen. Onneksi kohta alkaa työt enkä voi enää viettää suurinta osaa vuorokaudesta joko syömällä tai olutta juomalla, joita kumpaakin olen viime aikoina harrastanut reippaalla kädellä.
Viime viikolla join kaljaa neljänä iltana, mikä taitaa olla tällaisen puhtoisen ja viattoman neitosen elämässä ennätys. Mutta eihän noita lasketa, sillä yhtenä iltana oluen juomisen sijaan pääasiassa oli ruoan syöminen ihmisen kanssa, jota en ole nähnyt vuoteen, ja muinakin iltoina pääosassa oli oluen kittaamisen sijasta musiikin kuuntelu.
Tällä viikolla olen pitkästä aikaa ehtinyt tuijottaa asuntoni kattoa ja nukkua päikkärit joka päivä, sillä edeltävä kuukausi on ollut melkoista haipakkaa festareineen ja ulkomaan matkoineen. Käytiin Tuskassa, oli kivaa. Kaljaa oli riittävästi, musiikkiakin joo. Pitkätukkahevaria ei lähtenyt mukaan, vaikka tulikin juteltua ihan kummien miesten kanssa. Erityisesti sydäntä lämmitti eräässä Roban baarissa poikaystäväkseni tarjoutunut isokokoinen herrasmies, joka pyynnöstä olisi todistanut isokokoisuutensa myös alakertaosastolla, näin siveästi ilmaistuna. Harmittaa vähän, etten antanut miehen jatkaa pöksyjen pudottamista. Samana päivänä eräs toinen mies olisi halunnut vähän naisen lämpöä ja läheisyyttä. Kylläpä vähän harmittaa nihkeyteni. Kivaa oli, joo. Bändeistä en sano mitään, kun en niistä mitään muistakaan, mutta se Tuskassa oli hyvää, että alueelle sai viedä omat juomat. Tosin anniskelualueella tuli oleiltua ihan riittävästi siitäkin huolimatta.
Seuraavana viikonloppuna suuntasimme Ruisrockiin. Sieltä muistan jopa bändilöitäkin. The Pipettes oli semmonen mukava ja hyväntuulinen bändi, In Flamesin laulaja heilutti kivasti tukkaa ja sai jytinää punttiin ja Valkyrians tanssahdutti kovasti.Leningrads oli kiva, vaikka en koko keikkaa ehtinytkään nähdä, kun oli kiire pussailla jonkun poppishenkisen nuoren pojan kanssa anniskelualueella. Karkasin sitten tuonne keikalle valehtelemalla meneväni vessaan. Matkalla näin myös COB:n, vaikka ei olisi ollut niin väliksikään. Jau. Juliette&The Licksiä katseltiin kalja-alueelta, kuinkas muuten. Kovasti oli energistä touhu, vaikka musiikki melko tusinatavaraa olikin. Lauantailta mainittakoon (juhlallista...) vielä The Hives, joka oli oikein kiva sekin.
Sitten lähdin sinne matkalle, siellä oli kivaa, sitten jatkoin oluella ja musiikilla ja nyt ollaankin sitten tässä hetkessä. Yritän syödä tilkitäkseni rakkauden puutetta, niisk. Kun syksy taas saa, haluaisin tavata kovasti jonkun iiihanan, jonka mielestä minäkin olisin iiihana ja jonka kanssa voitaisiin katsella tähtiä elokuisessa samettiyössä. Plääh. Isosiskon mielestä minunkin pitäisi käydä  Yön keikalla, koska siellä saattaisi liikkua tämän ikäisiä vapaita miehiä. En ole kuitenkaan vielä niin epätoivoinen. Jos joutuisin kuuntelemaan Yötä, saattaisi suhteella olla surullinen loppu. Kuinkahan monta murhaa, tai itsemurhaa, on tehty ko. humppamusiikin yllyttämänä?
Tänne sellainen vähäsen crustin oloinen, tatuoitu siilitukka, joka saisi kuunnella hc:tä, kiitos. Skakin menisi. Ja punk. Ja psychobilly. Mitäs niillä muilla ominaisuuksilla, kunhan ulkonäkö ja musiikkimaku olisivat kohdallaan?
Mutta ei, ei minua tule kotoa (tai mistään muualtakaan) kukaan hakemaan. Täytyisi vain uskoa, että elämä on tässä: gradua pitäisi vääntää, kohta mennä töihin ja tyytyä siihen, mitä on. Ehkäpä jonain päivänä minäkin löydän jostain kaapin takaa ihka oman pertti perusinsinöörin, jonka kanssa voin perustaa pikkukaupunkiin ihan oman perheen ja hankkia ne kuluneet kliseet: puolitoista lasta, kaksi autoa ja kultainennoutaja. Sitä odotellessa.