Olisin halunnut lähteä baariin, mutta olen niin väsynyt, että en jaksanut. Kohteleeko elämä minua väärin vai minä elämää? Annan sen valua hukkaan sormien lävitse. Elämä ei ole minulle velkaa mitään eikä se anna mitään ilmaiseksi.
Miksi välillä iskee hirveä kaipuu jotakin kohtaan? Yleensä elelen melko tyytyväisenä, tai elelisin, jos työni olisi mukavampaa, mutta sitten alkaa itkeminen. Torstaina itkin hullun lailla, tänään tirautin muutamat kyyneleet elämän toivottomuudelle.
Miksi pitää kaivata näin paljon sellaista, mitä minulle ei anneta? Ainakaan ilman omaa panostusta. En tapaa elämäni miestä ruokakaupassa sämpylöitä ostaessa, enkä baarissa kaljajonossa. Työpaikalla nyt vähiten, kun en ole kiinnostunut paikan kahdesta ainoasta sinkkumiehestä, molemmat lähemmäs viisikymppisiä ja melko lailla vastenmielisiä.
En pysty kokoamaan ajatuksiani enkä saa aikaiseksi yhtenäistä tekstiä. yhtä kaikki, julkaisen tämän silti. Ajattelen tatuoitua miestä, jonka näin tänään vilaukselta.  Ajattelen, mitä olisi voinut olla, jos... Jos - sana, jonka käyttö pitäisi kieltää. Ainakin minulta.