Pateettista paskaa.

Tämä kirjoitukseni, ei suinkaan Hurt, jota olen muutamankin kerran kuunnellut uudestaan ja uudestaan. Itseriittoista iditionismia on olettaa pystyvänsä särkemään toisen sydämen. Ja kaikkein paskinta on se, että tietyllä tavalla nautin siitä mahdollisuudesta ja vallasta. Miksi ihmissuhteet ovat vallan näyttämö? Miksi en voi rehellisesti sanoa, että kiinnostaa tai että ei kiinnosta? Miksi pitää pelata? Päästää toinen ihminen narussa kauemmas ja sitten kelata takaisin. Ei muilla ihmisillä saa leikkiä. Etenkään, kun tässäkin tapauksessa pilkka osuu omaan nilkkaani. Elämä tulee ja potkaisee ylimielisiä paskiaisia perseelle.