Että sellainen olo.

Suorastaan vituttaa. Haluaisin terassille, ihmisten joukkoon. Juomaan kaljaa, katselemaan miehiä. Jonnekin muualle kuin tänne, hikiseen yksiöön, kuuntelemaan kadulta kuuluvaa liikenteen melua, ihmisiä, jotka ovat menossa jonnekin, joilla on jokin paikka, jonne mennä. Minulle ei ole paikkaa. Tänään yksinäisyys ilkkuu olan takaa. Et ole mitään kenellekään, et ole tärkeä kenellekään. Kukaan ei sinua pitkään kaipaisi. Hetken kuluttua siirtyisit kirjahyllyyn valokuvaksi, vähän ajan päästä sinua ei enää mainittaisi puheessa, ja jonain päivänä joku kysyisi: "kuka tuo oli?"

Ei kiinnosta maanantaina alkavat työt, en halua mennä sinne katsomaan huuhkajia, joita työkavereiksi kutsutaan, en halua nähdä yhtäkään riekkuvaa teini-ikäistä, enkä halua teeskennellä, että kiinnostaa, kun ei kiinnosta, pätkääkään.