Mutta kirjoitanpa kuitenkin. Siirsin läppärin pöydältä sohvalle ja maksimoin mahdollisuudet saada niskat jumiin ja jännetuppitulehduksen pahenemaan.
Minulla on ollut itku-viikonloppu. Olen itkenyt sitä, että olen määräaikaisessa työsuhteessa eikä siitä voi irtisanoutua. Olen itkenyt myös sitä, että maanantaina pitää mennä töihin.Olen itkenyt sitä, että keskiviikkona alkaa loma, eikä minulla ole mitään mielekästä tekemistä ja pitää kirjoittaa gradua. Lisäksi olen itkenyt sitä, että kukaan ei rakasta minua.
Siskoni poikaystävä oli kuulema tullut kotiin ruusun kanssa ja sanonut rakastavansa. Pitäisi olla onnellinen niiden puolesta, mutta en jaksa. Mietin vain sitä, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän yksinäisyyden. Miksi olen ilmeisen vastenmielinen tai yhdentekevä löytääkseni ketään? En koe olevani ihmisten seurassa niin epätoivoinen, että se karkottaisi muut ihmiset. Ehkä sitä silti olen.
Lisäksi olen koukussa facebookiin. Stalkkaan kavereideni elämää ja saan siitä lisää potkua itsesääliini.