Kun en kummempaa otsikkoa keksinyt. Eikä miulla mitkään ajatukset edes virtaa mihinkään, korkeintaan poukkoilevat sinne tänne niin, ettei niistä saa kiinni. Kiirettä pitää viimeisellä lomaviikolla. Olen tällä viikolla juossut sairaalassa, jonne vietiin mummi tuossa alkuviikosta. Tänään hän pääsi kotia, mutta huolestuttaa silti. Edessäpäin on ajat, jolloin pitää olla valmis luopumaan rakkaista ihmisistä, enkä minä halua. Toisaalta, kuka haluaisi?
Rakas ystävä käväisi kylässä. Aloitimme kyläilyn reippaasti terassilla, jossa istuskeltiin siiderituopin ääressä pari tuntia. Sieltä siirryttiin syömään ja käytiin nopeasti kotona piipahtamassa ja lähdettiin taas terassilla. Koko päivän käristyttyämme auringossa ja marinoiduttuamme alkoholissa olimme ilmeisesti niin hehkeitä, että miehiä parveili ympärillä. Terassilla seuraan liittyi iäkkäämpi purjehtija, joka tarjoili meille olutta jatkettuamme paikalliseen sedula-helvettiin, jossa humala voitti arvostelukyvyn ja piti siirtyä tanssilattialle joraamaan ysärihittien tahdissa. Kovasti toivon, että ei ollut ihan hirveästi tuttuja liikenteessä. Sitä ennen olin lämmitellyt jotain nuorta poikaa, jolla oli kovin nätit silmät. Ja kuulin olevani kissa. Aina tuo sana naurattaa, etenkin kun en koe olevani hirveän kissamainen. Mutta kivaa oli.